Jaahas, ilmeisesti Vuodatuksen ylläpito on havainnut juttujeni totaalisen heikon tason ja ryhtynyt toimenpiteisiin, koska en ole hetkeen onnistunut tänne kirjautumaan. No ehkä ihan hyvä että jonkinlaista sensuuria sentään täälläkin harrastetaan.

Huomasin eilen jotain kiintoisaa. Tässä viime aikoina olen käräyttänyt itseni suhtautumasta varsin positiivisesti edessä olevaan hoitorupeamaan. Hitto, jos klinikka mainostaa niinkin kovia onnistumisprosentteja, niin miksipä me ei onnistuttaisi? Jos kerran vielä ei ole tiedossa mitään ongelmaa tai estettä ICSIn onnistumiselle, niin mitäpä niillä etukäteen murehtimaan. Mitäpä jos tärppääkin?

No, en tiedä mikä kevätpörriäinen on korvien väliin lentänyt, kun moisia horisen. Mutta nyt siis siihen kiintoisaan havaintoon. Eilen lueskelin adoptioprosessista kertovaa blogia, jonka kirjoittaja oli odotellut lasta jo kovin kovin pitkään, ja murehti jo sitä saako lasta koskaan luokseen asti. Tuli kauhean surullinen olo pariskunnan puolesta. Ja kun asiaa päässäni illalla sängyssä vatvoin, niin minäpä vallan kauhistuin, ei mekään varmaan ikinä ikinä saada sitä adoptiolasta, meillä menee varmaan ainakin kymmenen vuotta, ei varmaan edes saada mitään myönteistä päätöstä, ihan varmana menee joku pieleen! Voi kauheeta, kaikki ne vuodet ihan turhaan!

Ja sitten tajusin, että onko se nyt pakko ruveta tässä vaiheessa masentumaan meidän adoptioprosessin epäonnistumisesta, kun ei olla vielä edes koko prosessiin hakeutumassa? Voitaisko nyt ensin olla pessimistisiä vaikka näiden hoitojen suhteen?

Oivallus oli siis kiteytetysti se, että olen jokaista lapsettomuus- tai adoptioaiheista blogia lukiessani varma, että meille käy varmasti just noin tai jos mahdollista vielä pahemmin. Meidän hoidot ei voi onnistua, koska sillä-ja-sillä kirjoittajallakaan ei onnistunu, ja se-ja-se joutu käymään niin monta kertaa sen läpi, ja ei tästä kyllä mitään tuu! Ei nää hoidot tepsi, ei tuu ikinä plussaa!

Jotenkin oon saanu päähäni että meillä menee kaikki pitkällä kaavalla ja vaikeimman kautta. Mutta entä jos ei menekään? Eikö tässä nyt ole ihan riittävästi vastoinkäymisiä matkalla ollut jo tähän asti, mitäs jos tästä eteenpäin meillä olisi tuuria?

Niin, ajatella.

Mitäs jos me onnistutaan?