Siis ihan oikeesti nyt.
Nyt joku "lapsellinen" tulee selittämään. Nyt mä en enää tajuu!
Mä tiedän. Mä olen lapseton katkera paska, mulla ei ole oikeutta kääriytyä itseeni ja olettaa että muut pyörii mun navan ympärillä. Vain se että mun oma elämä on helvettiä ei oikeuta vaatimaan minkäänlaista myötätuntoa tai erityiskohtelua. Muilla on oikeus elää täydellistä vaaleanpunaista Ikea-elämäänsä, ja mulla on velvollisuus toimia hyvänä muistutuksena siitä, kuinka paskaa elämä vois olla, jos se ei ois niin hyvin. Siis aatelkaa, miettikää nyt sitä Taivaanpiitä, kyllä sitä osaa ihan eri tavalla arvostaa tätä meidän Nico-Petteriä kun tietää että asiat vois olla niin huonosti! Okei, mä ymmärrän.
Mä tiedän. Pelkästään se, että mä olen lapseton, ei tarkota ettäkö mä voisin leikkiä jotain pumpuliprinsessaa norsunluutornissa. Mun velvollisuuksiini sukulaisena, ystävänä ja työkaverina kuuluu ihastella vauvakuvia, ultrakuulumisia ja hassun hauskoja lasten tempauksia. Mun pitää mukisematta ottaa syliin joka ainoa työpaikalle raahattu tiitäinen, mun pitää ostaa kummilusikka ja hyssytellä kastemekkoonsa kyllästynyttä karjuvaa nimensaajaa, mun pitää lähettää kukkia synnärille ja riimitellä herttaisia onnitteluloruja, mun pitää kuunnella kolme tuntia puhelimessa kuinka karmeaa on kun raskaus venyy yli lasketun ajan ja olo on kankea, mun pitää ymmärtää kuinka "epätoivoinen" vauvakuumeilija ehti olla, kun pikkukakkonen tärppää vasta kolmannesta yrityskierrosta. Okei, mä teen niin.
Mä tiedän. Lapsettomuus on asia johon on vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa, joten mun pitää ymmärtää ettei siitä puhuta. On ihan jees että mun paras ystävä ei enää halua soittaa mulle, koska on niin kamalaa ajatella mun kohtaloa, alkaa itkettää. On ihan jees että raskaana oleva ihminen ei halua "vaarantaa vauvaansa ajattelemalla niin pahaa asiaa", koska semmosista synkistä ajatuksista varmaan erittyy vauvaan jotain pahoja hormooneja. Vähän sellasia samanlaisia joita mä eritän stressaamalla, tiedättekste niitä mistä lapsettomuus johtuu. On ihan ok ettei mua haluta kutsua opiskelukavereiden pikkujouluihin, koska on niin mukavaa viettää pikkujouluja "kerrankin lasten ehdoilla samassa elämäntilanteessa olevien kesken." Ja ootteko muuten kuullu siitä Taivaanpiistä? Hitto, mä varmaan tappasin itteni. Mulle lapset on ihan kaikki kaikessa.
Mä tiedän. Muiden ei tarvi lakata elämästä vaan koska minä tein niin. Muiden elämä jatkuu. Muiden ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että heillä menee paremmin. Kaikki eivät edes tiedä meidän lapsettomuudesta, kaikkia ei ihan rehellisesti sanottuna kiinnosta. Show must go on, se on ihan ok.
Mutta oikeesti. Nyt joku tulee ja selittää mulle. Missä ****tin välissä joulukortti lakkasi olemasta hyvän joulun toivotus SAAJALLE, ja siitä tulikin LÄHETTÄJÄN hyvän joulun ja oman onnen konkreettinen todistuskappale, jossa se oma piipiäinen on tällätty hassunkuriseen pipariukkopukuun ja ultrakuvan vauvahahmolle on leikattu huovasta veikeä tonttuhattu. Missä vaiheessa joulukortin lähettämisessä lakkasi olemasta kysymys vastaanottajan ajattelemisesta, missä välissä se kääntyi niin että se on ihan sama sen hailee mitä teille kuuluu, mutta me kyllä nyt hei vietetään aivan ihana joulu! Okei, te ootte lapsettomia ja käytte läpi kriisiä, mut vähänks meillä on sulonen vauva! Eiks oo vielä sulosempi kun siinä viime viikon kuvassa? Vähänks hyvä ilme tossa kuvassa! Ja ai niin joo, hyvää joulua teillekin vaikka varmaan aika paskaa teillä just nyt, eiks oo ihanan näkönen toi meidän neiti kun se tollein hymyilee?
Kyllä, olen ihastellut niitä samaisen ipanan vauvakuvia jo pitkin vuotta, että saadaan ne tyhjät aukot täytettyä kiusallisissa keskusteluissa joissa on vahingossa puhe kääntynyt minun kuulumisiini. Ei tunnu missään. Juu, on kivaa kun muilla on kivaa. Ja ei, tuota toista tenavaa en ole koskaan nähnyt enkä tule näkemäänkään, mutta tokihan mammansa siitä haluaa kaiket päivät puhua. Omista lapsista on varmaan ihanaa puhua koko ajan. Mutta MILLÄ *****N LOGIIKALLA haluatte toivottaa mulle ja miehelleni hyvää joulua lähettämällä vauvanne valokuvan?
Oikeasti? Kertokaa mikä se ajatuskuvio on? "Kyllä ne varmaan ilahtuu kun ne näkee vauvoja?" Vaiko: "Juu terkkuja sinne teillekin, ja hirveen ikävä se teiän lapsettomuusjuttu, mutta tässä teille oikeen vasullinen iloa ja riemua kun saatte katsoa että meilläpä on tämmönen! Eiks ooki ihana? Eiks ooki?"
Tänään täyskäsi, kolme vauvavalokuvaa ja kaksi taaperoa joulukorttina. Viimeisin tulokas kellii söpösti nakuna vanhempiensa sängyllä. Onks ihan jees jos lähetän vaihtarina kuvan meidän tyhjästä sängystä, tekstillä riemukkaan iloista joulua? Eihän ne siitä voi loukkaantua, eihän ne voi olettaa että kaikki on iloisia niinkun nekin?
Jos te oikeasti haluatte mulle hyvää joulua, pyyhkikää mut teidän joulukorttilistasta. Lupaan katsoa ne iiiiiiiihanat joulukuvat sitten vaikka pyhien jälkeen. Lupaan vingahdella ihastuneesti ja pohtia kumman näköä siinä on enemmän. Lupaan taivastella kuinka ne on kasvaneet. Mutta eikö tässäkin asiassa voitais julistaa joku joulurauha?
Katkera paska. Thäts mii.
No, elämä on! Ehkä mä otan niistä kaikista neuvoista vaarin joita me ollaan näiden vuosien aikana saatu kuten mm. "no mut hei, tehän voitte nyt matkustella ihan niin paljon ku haluutte", "te sentään saatte nukkua aamulla pitkään" tai ehkä mä tartun siihen että "nyt vaan keksitte muuta sisältöö elämäänne"
Jep!
(kaikesta katkeruudesta huolimatta yritetään selvitä taas tästäkin joulusta!)
Ja toi nyt oli ihan huippu jos joku ultrakuvansa on lähettänyt! (Vai oliko toi vaan kärjistetty vitsi?)
Paa roskiin noi kortit. =) Paljon voimia!!!
Mutta, tämä on niin totta mitä kirjoitit. Kysyin taas tänä jouluna mieheltäni, että annetaanko me jotenkin laiska/välinpitämätön kuva, kun ei ikinä väsätä noita kuvakortteja. Totuus kuitenkin on, ettei minua oikeasti kiinnosta muiden kersat niin paljon, että jaksaisin ihastella kaikkien annaeveliinojen tonttupukuja jne. Mielestäni korttien lähetys on jotenkin narsistista ja vaikka en ihan oikeasti usko, että kenenkään tarkoitus on loukata lapsettomia, niin välillä ihmisiltä tuntuu unohtuvan, ettei nämä heidän nikopetterit ole vastaanottajalle mitenkään merkityksellisiä persoonia ja kuvassa voisi olla kuka tahansa.
Hyvä pointti on juuri se, että mitenkä tämä on joku kaunis ele vastaanottajaa kohtaan? Tässähän on tarkoitus esitellä MEIDÄN lasta, eikä kertoa kortilla, että "hyvää joulua" Vähän sama, kun joku lähettäisi kuvan muodokkaasta, treenatusta kropastaan alasti (hei kattokaa miten hyvä vartalo MINULLA ON)
Mutta, kuten sanoin, ei ne pahalla. Tottakai oma/-t lapsi/lapset on ihmeellisintä maailmassa, mutta kun ei se muita kiinnosta. Kirjoitus antoi minulle lisävarmuutta, että ollaan tehty ihan oikea ratkaisu, kun ei olla tenavista muka-hauskoja tonttupukukuvia lähetelty.
Olisi muuten mukava kuulla kuulumisia. Toivon, että vuosi 2010 olisi teidän THE vuosi!
Ps. Toi ultrakuva tonttulakkiin liitettynä oli kyllä huippu. Toivottavasti se oli sarkasmia, eikä kukaan TOSISSAAN ole tällaista tekelettä lähettänyt
Oikein kaunista joulua sinulle, ja ihan kaikille muillekin täällä!!!!
Olimme menettäneet vastasyntyneen poikavauvamme vain muutamaa kuukautta aiemmin kun postista tupsahti miehen veljen perheen joulukortti samana vuonna syntyneen poikavauvansa tonttukuvalla. Tekstikin oli kannustavasti "Iloista Joulua!". '
Tuon tapahtuman seurauksena välit ko. perheeseen ovat edelleenkin katki, eikä minulla ole tippaakaan halua niitä korjata.....Kaiken huipuksi miehen veli vaimoineen kokee itse tulleensa loukatuiksi (kun aika suorasukaisesti tuolloin ilmoitin, mitä mieltä kortista olen), hehän yrittivät vain piristää meitä.
Rauhallista joulua ja lämpimiä ajatuksia teille kaikille!
Kirpeää pakkasjoulua toivotellen,
Piia
Tästäkin huolimatta, hyvää joulua kaikille! *visioi liitteeksi kuva Taivaanpiistä kellimässä tonttupipa päässä lampaantaljalla -- siis eiks oo sulonen?*
Ja Taivaanpii, en todellakaan ymmärrä miksi helv...lähetetään lapsikortteja niille joiden tiedetään kärsivän lapsettomuudesta. Ihmeellistä ja edelleen, todella tökeröä!
Kamalinta oli saada taaperokuva siltä sukulaispariskunnalta, joka vielä pari vuotta sitten (kun me olimme aloittaneet lapsentekoyrityksemme) julistivat joka suuntaan, että he eivät IKINÄ halua lasta. Mieli vaihtui ja tärppäsi ekalla yrityksellä. Meillä vaan edelleen yritetään ja yritetään ja yritetään... ... ...
Onneksi joulu alkaa olla ohi ja seuraaviin joulukortteihin on melkein vuosi aikaa valmistautua...
Joulukuun alussa 7. PAS tuotti plussan joka meni hyvin pian kuitenkin kesken. Tämän suuren surun ja katkeruuden keskellä posti tunkee luukusta näitä vauvakuvia tekstillä "Iloista Joulua! t:onnellinen perhe Matti ja Maija Meikäläinen + vauva!"
Että kiitoksia vaan hyvän joulun toivotuksista...
Kaikilla on omat ristinsä kannettavana, ja vaikka se oma tuntuu raskaimmalta kantaa, ette kai te oikeasti haluaisi, että tuttavat ja sukulaiset sulkisivat teidät pois elämästään, koska eivät osaa olla pahoittamatta mieltänne?
Ja vastauksena kysymykseen: kyllä, haluan ennemmin että tuttavani sulkevat minut pois elämästänsä, jos he eivät koe mitään intressiä olla pahoittamatta mieltäni. Kriisitilanteessa oleva ihminen ei välttämättä jaksa olla niin ymmärtäväinen ja empaattinen, että jaksaisi ajatella että 'voi voi, kyllä on raskasta niillä Miettisilläkin kun joutuvat elämään tällaisen lapsettoman pariskunnan lähipiirissä, onhan se kiva että kuitenkin jaksoivat lähettää meille vauvajoulukortin vaikka sellaisena ristinä ja taakkana on heille oltu koko vuosi'. Jyvät akanoista, mistä tunnet sä ystävän, ja niin edelleen.
Olen pahoillani veljesi kuolemasta. Kuten minä ja moni muukin lapseton on näissä kommenteissa korostanut, ei se että toisella on lapsi (tai sinun esimerkissäsi jonkun toisen elävä veli) ole se paha asia, enkä sitä toivo heiltä pois. Tekstini oli ilmeisen epäonnistunut, jos tämä seikka ei siitä välity. Toki minulle saa valitella lapsen uhmaikää. Mutta ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista: minä kuuntelen kotiäidin murheet, ja hän edes yrittää teeskennellä kiinnostusta kun minä kerron omista huolistani. Oravannahkataloutta, näes.
On varmasti totta, että kaikilla meillä on omat arat ja kipeät ristimme kannettavanamme. Ei minun lähipiirini tarvitsekaan minun taakaani puolestani kantaa tai minun surujani surra. Mutta silti en pidä kohtuuttomana pyyntönä sitä, että ystäväni edes muistaisivat olikos se Taivaanpiin ongelma nyt bulimia, syöpä vaiko lapsettomuus vai mikä hitto sitä akkaa nyt taas vaivaskaan, muistatkos sinä Pertti?
Jos minä ihmisenä kiinnostan niin vähän, ettei tuollainen asia jää mieleen, niin kyllä kiitos: pyyhkikää se nimi sieltä joulukorttilistasta.
Kiitos.
En minäkään kaipaa niitä anopin koko suvun heitettyjä viestejä, että kun ei niitä lapsenlapsiakaan ole vaan teillä on vaan nää koirat...Juu juu...Ja pieneen mieleen ei tietenkään tule, että kyse ei ole vaan siitä saakelin miniästä, joka on keksinyt, että ura on paljon kivempi juttu kun lasten tekeminen. Appikin muistutti, että lapset pitää tehdä nuorena, ettei niistä tuu vammasia. Jep jep...tehdään tehdään!!! Ääh...
Olen päässyt omassa lapsettomuuskriisissämme siihen pisteeseen, että katson oikeudekseni valita seurani. En tahallani halua itseäni kiusata ja joutua tilanteisiin, joissa itkua saa pidätellä ja joiden jälkeen kotona itken tuntitolkulla omaa tilannettani. Herkkyyttä pyydän niiltä, jotka tilanteestamme tietävät ja siihen samaan herkkyyteen ja inhimillisyyteen ja viisastelujen välttämiseen pyrin myös muiden kanssa. Onko se todellakin niin kamalan vaikeaa yrittää joskus miettiä, että se, mitä minä nyt tässä teen ja sanon, niin miltä se tuosta toisesta tuntuu? Vastoinkäymiset ja surut ovat aina subjektiivisia kokemuksia ja tuntemuksia, siksi niitä on vaikea verrata toisiinsa tai vähätellä toisen kokemaa. Oman keskenmenoni jälkeen koko maailmani musteni eikä sitä yhtään helpottanut se, kun joku tokaisi, että eihän se vielä mitään, kun joltakin tuttavalta oli seuraavalla viikolla kuollut vauva kohtuun aivan raskauden loppumetereillä. Tekikö tämä toisten suuri menetys minun surustani vähäpätöisemmän? Mielestäni ei. Mutta joidenkin mielestä näin oli, enkä siksi saisi surra "näin varhain" (rv 10+4) menetettyä elämää, kun toisilla on vielä pahemmin...No, tämän tarinan kuultuani kävinkin jo märehtimään, että hei, kohtukuolemaahan me ei ollakaan vielä koettu...Oisko se sitten seuraavana vuorossa tässä epäonnisessa yrityksessä saada oma perhe?
Kiitos sinulle Taivaanpii tästä blogista. En tiedä, mikä teidän tilanteenne tällä hetkellä hoitojen kanssa on, mutta toivon todellakin teille hyvää ja onnellista ensi vuotta.
terkuin,
Vadelmaunelma
Voimia sinulle Taivaanpii. Kirjoitit todella hienosti juuri ne kaikki ajatukset mitä tähän liittyy.
Uusi vuosi, uudet kujeet... Itse tein päätöksen, että tämä alkanut vuosi saa olla viimeinen tässä lapsettomuuden suossa. Pää ei vaan kestä enempää. Saapa nähdä, miten pää kestää tämän päätökseni...
Kaikkea hyvää vuodelle 2010!